11.3.2018

Vegemessujen parhaat palat

Kuva: Sami Hakala

Kasvisruoka todellakin lienee juuri nyt se kirkkain ruokatrendi. Parin viikon takaisilla Vegemessuilla vieraili yli 8000 kävijää, ja tapahtuma noteerattiin valtakunnan ykkösmedioita myöten. Messujen tarjonta oli niin runsasta, ettei kaikkia yksityiskohtia saisi mitenkään järkevästi tuotua esille tässä blogissa, mutta esittelemme nyt oman kokemuksemme mukaan tapahtuman mainittavimmat, mielenkiintoisimmat ja innostavimmat tuttavuudet.

Blogiporukastamme vegemessuiluun osallistuivat Krotti, Lilla Milla, Varpuslintu ja Naakkuli. Vietimme pitkälti koko lauantaipäivän messuilla, pistäydyimme kaikilla maistiaisia tarjoavilla osastoilla ja kirjasimme muistiin kokemuksemme, jotta voisimme lopuksi todeta suosikkimme.

Kun kasvisruokailun suosiota pyritään laajentamaan sekasyöjien keskuudessa, erilaisilla lihankorvikkeilla eli lihatuotteita muistuttavilla kasvipohjaisilla proteiinivalmisteilla on varmasti suuri merkitys. Vegemessuilla pääsimme maistelemaan vanhojen tuttujen herkkujen lisäksi myös meille uusia tuotteita.


Näistä selkeästi paras oli Vöner-kebab. Sen maku oli maukas, pippurinen ja lihaisa. Koostumus oli murea, muttei kuitenkaan aivan sellainen kuin kebablihan, vaan oikeastaan samanlainen kuin seitanin yleensäkin. Totesimme, että tätä tuotetta kyllä ostaisimme ja voisimme erityisen lämpimästi suositella niille, joille lihakebabkin maistuu. Vegemessuilla jaetuista Vege Awards -palkinnoista Vöner sai parhaan uutuustuotteen tunnustuksen.

Vallan mainiota seitankebabia esitteli myös Vegem, jonka osastolla huomiomme kiinnittyi hyvän ruoan ohella ympäristöystävällisiin pakkausmateriaaleihin. Vegemin ruoat myös valmistetaan Suomessa pitkälti lähituottajien luomuraaka-aineista.


Kaslink ja Jalo Foods maistattivat uutta härkäpaputempeä ja Vegeström-punajuuritofua kaurakermakastikkeessa. Rakenteeltaan aika lailla perinteistä lindströminpihviä muistuttava ja mehevän punajuurinen Vegeström sai meiltä kaikilta ison yläpeukun, mutta tempe puolestaan jakoi mielipiteitä. Krotti ja Lilla Milla ihastuivat sen rapeuteen ja hienovaraiseen maukkauteen, mutta Naakkuli piti sitä suolattomana ja Varpuslintu tylsänä ja kuivakkana.


Food For Progressin nyhtöpossua muistuttava Oumph oli ilahduttava makuelämys. Nachojen päällä tarjoiltu, bbq-kastikkeella maustettu Pulled Oumph toimi oikein hyvin tacotäytteen roolissa ja maistui melkoisesti perinteiseltä bbq-possulta. Tätäkin tulemme varmasti ostamaan myöhemmin kotiin.

Tietysti myös vanha suosikkimme Verso Food oli esittelemässä uutuuksiaan. Härkis-pyörykät voisivat hyvinkin tehdä lihapullat tarpeettomiksi, vaikka niiden koostumus onkin hiukan tasahöttöisempi ja maku miedompi kuin tavallisissa eineslihapullissa. Härkis sai ansaitusti Vege Awardsissa parhaan kasviproteiinituotteen palkinnon.


Gold & Green myi viiden euron hintaan mukavan runsaita Nyhtis-annoksia, joista valitsimme maisteltavaksi Nyhtökaura Monday Oatballs -pyörykät sienikastikkeella ja juurespyreellä. Totesimme annoksen erinomaiseksi. Nyhtikselle ominainen jauhoisuus tuntui kyllä läpi hiukan, mutta kokonaisuus oli sen verran tasapainoinen, ettei tämä pikkuseikka pahemmin haitannut. Jos tykkäät Nyhtiksestä, tykkäät myös Nyhtis-pyöryköistä, mutta jos Nyhtiksen ominaismaku ja koostumus eivät innosta, tuskin pidät pyöryköistäkään.


Lihankorvikkeiden valmistajista erikoismaininnan ansaitsee Hoviruoka, jonka asenne erottuu joukosta. Siinä missä valtaosaan muista vastaavista kasvisruokafirmoista liittyy sellaisia mielikuvia kuten raikkaus, trendikkyys, nuorekkuus ja terveellisyys, niin Hoviruoka grillipihveineen ja Vihiksineen on jotain aivan muuta. Sen Vegemessu-osastostakin huokui rehti mättöruokameininki, jolla se voisi hyvinkin saavuttaa vanhan lihapiirakkaväestön suosion. Vihis maistuukin ihan perinteiseltä lihikseltä, ja einespihvivalikoimasta löytyy hampparisämpylöiden väliin laitettavaa moneen makuun. Vege Awardsin parhaan eineksen palkinto meni Vihikselle.

Jäätelöt ilahduttivat meitä erikoisesti - ja niin myös Vege Awardsin äänestäjiä, sillä ainoa tuplavoiton vienyt firma oli Kolmen Kaverin Jäätelö, joka pokkasi sekä parhaan brändin että parhaan vegejäätelön palkinnot. Kolmen Kaverin jätskikoju olikin yksi messujen mukavimmista osastoista. Pääsimme maistelemaan kahta kookospohjaista jäätelömakua. Kookos-lakristi-jäätelö oli kookoksisuudestaan huolimatta myös Lilla Millan mieleen, vaikka hän noin ylipäätään ei voi sietää kookosta. Useimmista lakritsijäätelöistä poiketen se ei myöskään ollut liian ätläkkää, sillä kookos taittoi mukavasti lakritsin makua. Suklaa-pähkinä-kinuski-jätskissä kookos sen sijaan puski ehkä hiukan liikaa esiin, mutta totesimme tämänkin maun siitä huolimatta tosi hyväksi.


Ingman tarjosi Choice-soijakermajätskejä, jotka maistuivat aivan samalta kuin mikä tahansa perinteinen kermajäätelöpuikko. Mansikkapuikon maku oli vähän esanssisen mansikkainen, mutta se nyt on mansikkajätskille hyvin tyypillistä. Vahva suositus perinteisten Eskimo-puikkojen ystäville!


Ben & Jerry's pitää myös mainita, sillä mantelipohjaiset jätskit olivat aivan omaa luokkaansa. Suklaajätski ei ehkä ollut niin kermaista kuin useimmat muut, vaan ennemminkin tummasuklaisen hedelmäistä ja mukavan raikasta, joten se voisi olla hyvä vaihtoehto, jos tykkää kaakaon mausta mutta kokee perinteisen suklaajätskin vähän turhan makeaksi ja tunkkaiseksi.


Jätskien lisäksi haluamme nostaa makeiden herkkujen puolelta esille myös suklaat. Tyypillisessä mielikuvassa vegaaninen suklaa on kuiva ja kova tummasuklaa, pähkinöillä ryyditetty allergikon painajainen tai eriskummallinen raakasuklaaviritys, jota tavallisen maitosuklaan ystävät eivät edes tunnistaisi suklaaksi. Vegemessuilta löytyi kuitenkin myös perinteisemmän makuisia vegesuklaita.

Karu Talu Šokolaad esitteli monenlaisia makeita herkkuja, joiden joukossa oli myös runsaasti suklaavaihtoehtoja. Valitsimme kaksi muhkeaa kimpaletta suklaata, mintun ja mansikan makuiset, ja voimme vakuuttaa, että niitä ei ainakaan kuivuus vaivannut. Ne olivat suorastaan suussasulavan pehmeitä ja kermaisia. Krotti tosin totesi mansikkasuklaan jopa liian paksuksi ja tahmeaksi omaan makuunsa. Varpuslintu puolestaan tuumi näitä ehkä parhaiksi suklaiksi ikinä.


Rainingon luomutila tarjosi myös suklaata, mutta kyseessä oli vähän erikoisempi kvinoa-raakasuklaa. Se oli maultaan täyteläisen hedelmäistä ja koostumukseltaan mukavan rapsakkaa, ei ollenkaan kuivaa tai kummallista.


PetriS Chocolate Roomin suklaita ostimme mukaan myöhemmin maisteltavaksi. Konvehdit olivatkin aivan ensiluokkaisen hyviä, makoisia ja täyteläisiä kuin perinteisetkin maitosuklaakonvehdit. PetriS:n konvehtivalikoimasta löytyy hauskoja ja mielenkiintoisia makuja mutta myös tuttuja ja turvallisia. Totesimme parhaaksi mauksi yhteistuumin vadelman, mutta myös chili ja sitruuna olivat hyviä. Valitettavasti saman firman suklaalevyt eivät olleet lainkaan yhtä hyviä kuin konvehdit - ne olivat aika kovia, kuivia, vähän turhan makeita eivätkä yhtä suklaisen makuisia. PetriS:n konvehteja kuitenkin suosittelemme.


Vegemessuilla tuli vastaan myös kaikenlaisia jänniä erikoisuuksia, kuten vegaanista kaviaaria. Omat variaationsa samasta ideasta esittelivät Euro-East ja Arvo Kokkonen. Vegaaniset mädit valmistetaan merilevästä. Molempien valmistajien tuotteet näyttivät aivan perinteisiltä mätivalmisteilta, ja Kokkosen Cavi-art-valikoimassa oli peräti kolmea värivaihtoehtoa, lohenpunaista, kaviaarinmustaa ja vaaleaa.

Euro-Eastin Vegan Cavi'ar maistui todella paljon lohenmädiltä. Se oli ehkä hiukan miedompaa ja vähemmän suolaista, ja ennen kaikkea siitä puuttui mädille tyypillinen sankka kalanhaju, joten maistelukokemus oli miellyttävä myös niille, jotka eivät suuremmin fanita mätiä. Lilla Milla tosin ei pitänyt Vegan Cavi'arista täsmälleen samasta syystä kuin ei lohenmädistäkään - purtaessa poksahteleva koostumus tuntui suussa epämiellyttävältä. Samasta syystä Varpuslintu tykkäsi, koska hän pitää aivan erityisesti mädin rakenteesta.


Messujen virallinen pääravintola Kaskis oli tietysti myös testattava. Kaskis on ehkä Turun arvostetuin ravintola, jota pidetään myös yhtenä Suomen parhaista. Maistoimme kaikkia tarjolla olleita ruokalajeja. Alkuruoaksi oli perunarieskaa seitan- ja selleritäytteellä, pääruoaksi linssiragout'a marinoidulla tofulla ja härkäpapufalafelilla ja jälkkäriksi kauralastua karviais-kaakaotäytteellä. Alku- ja pääruoka-annokset yksinään maksoivat kumpikin 14 euroa, jälkiruoka kympin, mutta yhteensä koko satsin hinta oli messupäivän lopulla tarjouksessa enää 24 euroa.


Kaskiksen ruoka herätti mielipiteitä. Lilla Milla ja Krotti pääosin tykkäsivät, mutta Varpuslintu oli pettynyt niin makumaailmaan kuin hintalaatusuhteeseenkin. (Naakkuli oli tässä vaiheessa jo poistunut keskuudestamme.) Rieska sai enimmäkseen kiitoksia muilta osin, mutta itse seitanin mausta oli paha sanoa mitään, koska se oli hyvin mietoa ja sitä oli suhteellisen vähän. Krotin ja Lilla Millan mielestä selleri kaikissa kolmessa olomuodossaan maistuin erinomaiselta, vaikka yleensä he eivät selleristä pidäkään. Ragout'n koimme ihan ravitsevaksi ja kohtuullisen hyväksi setiksi, mutta päällimmäinen fiilis annoskokonaisuudesta oli kuitenkin aika hämmentynyt. Sanoja "mummola" ja "comfort food" sekä "koulun ruokala" tuli käytettyä, eikä annoksen ulkonäkö saanut pahemmin kehuja. Jälkiruokaa sen sijaan kiittelivät kaikki.

Vegemessuilta ei tietenkään lähdetty kotiin tyhjin käsin. Ostimme mukaan Hamppufarmi-snackseja, VegeSun -herneproteiinirouhetta ja -soijapapuhiutaleita, Jokaiselle-aterioita, Vöner-kebabia, Yi-Pin Soya -tofua ja PetriS-suklaata.


24.2.2018

N-Y-T Vegemessut!


Vegemessujen ensimmäinen päivä on takana, ja istumme helsinkiläisessä kahvilassa melkoisen väsähtäneinä mutta hyväntuulisina pohdiskelemassa päivän antia. Päällimmäisenä messuilta jäivät mieleen monipuoliset, herkulliset maut, inspiroivat uutuustuotteet sekä tietysti hurja ihmisvilinä.

Näytteilleasettajista suosikkejamme olivat muun muassa Gold&Green (Nyhtökaura), Verso Food (Härkis), Vöner, Karu Talu Šokolaad sekä erityisesti Kolmen Kaverin Jäätelö, jonka kojulta tarjoiltiin minikokoisten messumaistiaisten sijaan kokonaisia pieniä jätskipurkkeja. Ehdimme myös pysähtyä seuraamaan kahta ohjelmanumeroa: ravintola Kaskiksen Erik Mansikan seitan-niksejä ja Maastrichtin yliopiston Mark J. Postin esitelmää keinolihasta siirtymävaiheena kasvissyöntiin.


Tapahtuma vaikutti oikein hyvin järjestetyltä, mutta Kaapelitehdas osoittautui kyllä hiukan liian pieneksi kävijämäärään nähden - vaikka tila onkin ilmeisesti huomattavan paljon viime vuoden tapahtumapaikkaa suurempi. Messujen päivälippu maksaa 10 euroa, mikä on mielestämme sangen kohtuullinen hinta. Tapahtuman suosion ja runsaan tarjonnan huomioon ottaen voisi olla aivan kohdallaan jopa nostaa pääsylipun hintaa hiukan ja siirtää tapahtuma ensi kerralla vieläkin isompiin tiloihin.


Vegemessut jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina klo 10-18 Helsingin Kaapelitehtaalla. Sinne! Suosittelemme pistäytymään ainakin kebabmaistiaisia tarjoavilla osastoilla, testaamaan jäätelöitä ja kokeilemaan Kaslinkin ja Jalofoodsin maistiaisia. Ruoka-annoksia voi ostaa paitsi messujen pääravintola Kaskikselta, myös yläkerran ravintolamaailmasta, ulkona olevista ruokarekoista ja joidenkin näytteilleasettajien kojuilta. Sunnuntaina messuohjelman teemat ovat urheilu, ravitsemus ja ruoan etiikka. Luvassa on myös ensimmäisen VegeAwardsin palkintojenjako.


Lisää messukuulumisia tulossa myöhemmin!

18.1.2018

Seitan is great!



Vehnägluteenista ja kikhernejauhoista koostuva seitan on lihaa muistuttavien kasviproteiinivalmisteiden klassikko. Päätimme kokeilla seitankebabin valmistamista itse, sillä valtaosa porukastamme ei ollut koskaan aiemmin maistanut kotitekoista seitania. Kaupanvalmiit olivat sentään kaikille tuttuja. Seitankebabin kokeiluun osallistui ydinkolmikon lisäksi myös toveri Naakkuli.

Seitaninvalmistusnakin sai vastuulleen Lilla Milla, joka oli aiemminkin kokeillut sitä ja parin epäonnistumisen jälkeen myös onnistunut. Tällä kertaa seitan syntyi Dinan keittiön reseptin pohjalta, mutta vettä ja mausteita meni vähän reilummalla kädellä soveltaen.

Seitanin lisäksi päätimme tehdä itse tomaattisen kebabkastikkeen, jonka mukailimme Mättömestarin reseptistä. Valmistimme myös yrttiöljyä, jota olemme suosineet edellisissäkin mättöruokakokeiluissamme. Kolmannen kastikkeen ostimme valmiina - nimittäin Korv-Görans Valkosipulikastike on itse asiassa vegaanista.


Seitankebab pääsi kokeiluun niin perinteisen pitaleivän täytteenä kuin uuniranskistenkin kanssa. Kastikkeiden lisäksi meillä oli täytevaihtoehtoina kurkkua, jääsalaattia, paprikaa ja tomaattia. Näistä kaikki saivat koottua itselleen mieluisen kokonaisuuden maisteltavaksi. Ei sitten muuta kuin herkuttelemaan!


Mielipiteemme ruoasta olivat aika yhteneväisiä. Kaikkien mielestä seitan oli herkullista. Itse tehty tuntui jotenkin mausteisemmalta ja vähemmän rakaa-aineidensa makuiselta kuin aiemmin kohtaamamme valmisversiot. Tuoksu oli hiukan kummallinen, mutta maku kuitenkin juuri sellainen kuin kebabissa kuuluukin. Koostumus muistutti myös erehdyttävästi kebablihaa.

Korv-Göransin kastikkeesta tykkäsivät myös kaikki. Olimme hiukan yllättyneitä siitä, että kaupan valmiskastikehyllystä löytyy tällainen tosi hyvä tuote, joka ei sisällä eläinperäisiä raaka-aineita, mutta pullon kyljessä ei kuitenkaan lue missään kohtaa tuotteen olevan vegaaninen - vaikka nykymuodin mukaan jopa säilykekurkkupurkkeihin on lisätty merkintä vegaanisuudesta.


Suosittelisimmeko seitankebabia paatuneille lihansyöjille? Kyllä vain! Kannustamme ainakin kokeilemaan. Asianmukaisesti maustettuna seitan maistuu milteipä kebablihalta, eikä koostumuksessa huomaa eroa. Rohkenemme väittää, että seitankebab on joka tapauksessa ainakin parempi elämys kuin keskinkertainen lihakebab, joten jos hyppy tuntemattomaan ei huolestuta kebulaa valitessa, kannattaa vaikka seuraavaksi kokeilla seitania. 

4.1.2018

Vegaanista jouluruokaa


Jouluna syödään perinteisesti possua, kalkkunaa, poroa, juustoa, suklaata ja vaikka mitä. Miltä maistuisi joulu ilman eläinperäisiä raaka-aineita? Kokoonnuimme illanviettoon maistelemaan vegaanisia jouluruokia. Mukana herkkuja testaamassa oli koko porukka Naakkulia ja Lissukkaa myöten, joskin toveri Varpuslintu maisteli vasta jälkeenpäin tähteitä, sillä hän ei päässyt paikalle.

Stockmann Herkusta sai valmiina vegaanisia joululaatikoita, joten hankimme sieltä peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot pikkujoulupöytäämme. Tofurky Oven Roasted Deli Slices hoiti sekä kinkun että kalkkunan virkaa. Teimme myös savupunajuurisalaattia Vegaanimättöä-kirjan mukasavuporon reseptillä, ja lisäksi hankimme pääruokakattaukseen tietysti rosollia.

Pääruoat

Ensivaikutelma laatikoista ei vakuuttanut. Ne näyttivät valjuilta ja lanttulaatikon tuoksukin oli vetinen. Maistelu ei juurikaan parantanut vaikutelmaa, päinvastoin. Peruna- ja lanttulaatikko tuomittiin lähes yksimielisesti pahanmakuisiksi. Ainoastaan Varpuslintu piti niistä, eikä huomannut vikaa ulkonäössä saati maussa, mutta hän onkin outo – hänen suosikkilaatikkonsa ovat muutenkin imeltämättömiä eineksiä.

Muiden mielestä laatikoiden maku oli kaukana perinteisestä, makeasta ja kermaisesta. Perunalaatikon kohdalla voidaan ehkä todeta, ettei se ilmeisesti ollut imellettyä, eikä sen siksi kuulunutkaan olla makeaa, mutta epämiellyttävää sivumakua ei selitä mikään. Lanttulaatikko taas oli toisaalta vetistä ja mautonta, toisaalta vähän saippuaisen makuista. Porkkanalaatikko, jota oli hankittu vain vähän – koska kukaan muu kuin Lissukka ei ennakkotietojen mukaan oikein pidä porkkanalaatikosta – osoittautui laatikoista ylivoimaisesti parhaaksi.

Savupunajuurisalaatti

Tofurky-leikkelettä arvioimme niin ikään ensin haistelemalla, mutta elämys oli aika epämukava. Odööri muistutti lähinnä huonolaatuista kissanruokaa. Onneksi leikkeleen maku ja suutuntuma olivat huomattavan paljon paremmat. Laatikoiden rinnalla leikkele oli suorastaan erinomaista ja toimisi varmasti leivän päällä vielä paremmin. Ei sitä nyt kinkuksi tai kalkkunaksi erehtyisi luulemaan, vaikka samoja vivahteita sen miedon suolaisessa maussa olikin. Hyvää se oli joka tapauksessa.

Punajuurisalaatista ja erityisesti sitä varten tekemästämme karpalo-piparjuurivinaigretestä pidimme paljon, mutta varsinkin Lilla Milla ja Varpuslintu arvioivat punajuurten marinoinnissa käytetyn nestesavun maun liian tymäkäksi. Varsinainen vegetaristimme Naakkuli totesi salaatin kaipaavan vuohenjuustoa. Tietenkään savupunajuurta ei hyvällä tahdollakaan voisi luulla savuporoksi, mutta aivan omana juttunaan se toimii kyllä hyvin.

Jälkiruoat

Jälkkäripöytään hankimme ja teimme erilaisia vegaanisia juustoja, joulutorttuja, chilisuklaatryffeleitä ja suolakeksejä. Lisäksi kattaukseen kuului hedelmiä, omatekoista punaherukka-chilihilloa ja suppilovahverohilloketta juustojen kanssa nautittavaksi sekä tietenkin glögiä.

Cheddarin virkaan valitsimme Sheese Cheddar Style With Caramelised Red Onion -valmisteen ja mozzarellaksi Verys Chicca Classican. Valmistimme mantelifetaa Kamomillan konditorian ohjeen mukaan – tosin paistoimme sitä lyhyemmän aikaa, emmekä käyttäneet tehosekoitinta vaan sauvasekoitinta massan vetämiseen tasaiseksi. Lisäksi teimme Kamomillan konditorian persiljalevitteen reseptiä mukaillen ruohosipulituorejuustoa.

Mantelifeta näytti paistetulta perunamuusilta ja haisi melko epämiellyttävältä. Koostumuksensa puolesta se muistutti fetaa paljonkin. Maku oli Lilla Millan, Krotin ja Naakkulin mielestä hyvä, mieto ja hiukan sienimäinen. Lissukka ja Varpuslintu ovat allergisia mantelille, emmekä ole aivan niin omistautuneita, että uhraisimme testaajien henkiä.

Mantelifeta

Haisevien ruokien teemaa jatkoi myös Sheese Cheddar. Sanoja "kammottava", "tyrmäävä" ja "vuosisadan sukkahiki" käytettiin. Myös maku jakoi mielipiteitä. Krotti, Naakkuli ja Lissukka pitivät siitä. Lilla Milla ei pitänyt mutta myönsi, ettei yleensäkään tykkää niin sanotuista sukkahikijuustoista. Varpuslinnun mielestä maku oli ensimmäisen suupalan jälkeen yksinkertaisesti "täysin selittämätön" - eikä hän ollut varma, haluaisiko edes maistaa toista palaa.

Chicca-mozzarellan tiesimme olevan hyvää jo entuudestaan, ja nyt totesimme sen olevan parasta vegemozzarellaa, mitä olemme kuunaan maistaneet. Vähän mautonta Chicca toki on, mutta samalla tavalla kuin mozzarella muutenkin – siis hyvin miedon makuista – ja koostumukseltaan hiukan tavallista mozzarellaa pehmeämpää. Kaiken kaikkiaan Chicca toimii kyllä oikein hyvin mozzarellan roolissa, joten suosittelemme kokeilemaan.

Cashewtuorejuusto oli Chiccan ohella pelkästään positiivinen kokemus. Totesimme sen olevan aavistuksen verran liian sitruunaista mutta muuten kerrassaan erinomaista. Tuorejuusto toimi ainakin suolakeksien päällä mainiosti, ja varmasti se kävisi yhtä lailla levitteenä leivällä. Suosittelemme!

Sheese Cheddar Style With Caramelised Red Onion, mantelifeta, cashewtuorejuusto ja Verys Chicca Classica

Chilisuklaatryffelit valmistimme Lumon reseptin mukaan, mutta korvasimme kuohukerman kaurakermalla (Planti) ja voin vegaanisella margariinilla. Lopputuloksesta tykkäsivät kaikki. Eroa aiemmin kokeilemiimme, alkuperäisen ohjeen mukaan tehtyihin ei-vegaanisiin tryffeleihin ei pystynyt havaitsemaan. Maku oli tietysti voimakkaan tummasuklainen ja hiukan tulinenkin, joten maitosuklaan ystäville nämä eivät ehkä olisi ykkösvalinta, mutta jos pitää muutenkin vähän vahvemmista suklaista, kannattaa testata tätä ohjetta.

Kaupoista löytyy pakasteena useampiakin vegaanisia taikinavaihtoehtoja joulutorttujen tekoon, kuten Myllyn Paras Torttutaikina, jonka valitsimme tällä kertaa. Perinteisesti tortut on kuitenkin tapana voidella kananmunalla, jotta pinnasta tulisi kauniin kullanruskea. No, jätimme voitelun tekemättä, mutta pinta ruskistui silti ihan nätisti, eikä ohuen kananmunakerroksen puuttuminen vaikuta makuun mitenkään. Kaupanvalmiista taikinalevyistä tehdyt joulutortut ovatkin siis tosi helppo vegaaninen jouluherkku.


Tässä jouluruokakokonaisuudessa oli paljon hyviä tuotteita mutta myös pettymyksiä ja suoranaisia järkytyksiä. Maut myös jakoivat jyrkästi mielipiteitä. Vegaaninen joulupöytä vaikuttaa meistä ihan toimivalta mahdollisuudelta, mutta etenkin testaamiemme laatikoiden kohdalla jäi toivomisen varaa. Suosittelemme kokeilemaan ainakin kehumiamme ruokia, mutta kannattaa huomioida hajuvaroitukset. Emme lupaile, etteikö eroa perinteisiin joulupöydän herkkuihin huomaisi, mutta eihän se välttämättä ole huono asia.

On myös sanottava, etteivät nämä testaamamme ruoat ole tietenkään ainoat vaihtoehdot vegaaniseen joulupöytään. Moni ruoka on paljon parempaa itse valmistettuna, ja valmistuotteita voi myös näppärästi tuunata. Esimerkiksi Stockmannin lanttulaatikko muuttui kerrassaan kelvolliseksi, kun siihen jälkeenpäin lisättiin siirappia, kaurakermaa, margariinia, korppujauhoja sekä suolaa ja se laitettiin vielä vähäksi aikaa uuniin tekeytymään. Tämän käsittelyn jälkeen laatikontähteet maittoivat!

30.11.2017

Vegaaninen kanakeitto


Meistä kukin on joutunut tämän syksyn aikana niin monen flunssan riepottelemaksi, ettei sellaista määrää olisi toivonut koko porukalle yhteensäkään. Onneksi kanakeitto on helppo ja ennen kaikkea herkullinen parannuskeino flunssaan – ainakin elokuvissa. No, kanakeitto sinänsä ei ole tietenkään tämän blogin linjan mukaista ruokaa, mutta jääkaapista löytyneet Vegetarian Butcherin salaattisuikaleet (Salad Chunks) houkuttelivat kokeilemaan, miten kanakeitto taipuu vegaaniseksi.


Olimme käyttäneet suikaleita aiemmin nimenomaan salaatissa ja huomanneet niiden olevan siitä ihmeellisiä, että hyvin maustettuina ne ihan todella maistuvat kanalta. Ne myös näyttävät aivan kanalta, mutta vielä makua ja ulkonäköä hämmentävämpää on suikaleiden koostumus – ne tuntuvatkin ihan kanalta. On melkein vaikea uskoa, etteivät ne ole kanaa.


Keitossa suikaleet osin menettivät kanaisan makunsa ja soija tuli esiin. Vaikka emme varsinaisesti ole soijan ominaismaun suurimpia faneja, tämä seikka ei haitannut lämpimän mausteisessa, jopa vähän tulisessa keitossa. Soija maistui sen hetken, kun palanen osui kohdalle, mutta hävisi pian kookoksen, inkiväärin ja chilin alle.

Suikaleiden rakenne ja ulkonäkö pysyivät keitossa erehdyttävän paljon kanaa muistuttavina, mutta soijan maun takia emme kuitenkaan suosittele tämän keiton kokeilemista ihan vannoutuneimpien lihansyöjien huijaamiseen. Vaan miksi pitäisikään – keitto kun maistuu mainiolta ilmankin kanaa.


Vegaaninen vastine kanakeitolle
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota

160 g The Vegetarian Butcher Salad Chunks
öljyä paistamiseen

3-4 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 pieni parsakaali
1 paprika
1 sipuli
n. 1 dl makeaa maissia

1 tlk (à 400 ml) kookosmaitoa
1 tl kurkumaa
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria
inkivääriä
cayennepippuria tai muuta chiliä oman maun mukaan
suolaa tarvittaessa

Pilko kasvikset pieniksi paloiksi. Kiehauta vesi, ja lisää kasvisliemikuutiot, porkkana ja kukkakaali pataan porisemaan. Paista Vegetarian Butcher -salaattisuikaleet öljyssä. Kun porkkana ja kukkakaali alkavat kypsyä, heitä sekaan paprika ja sipuli. Pilko paistetut suikaleet pienemmiksi kuutioiksi. Jos käytät tuoretta inkivääriä, pilko sekin. Lisää keittoon kookosmaito, parsakaali, maissi, inkivääri ja pilkotut salaattisuikaleet. Mausta. Kun kasvikset ovat kypsiä, tarkista vielä maku, ja lisää mausteita ja suolaa tarvittaessa.

Tällä reseptillä saat noin kaksi litraa valmista keittoa – siitä riittää kahdelle syöjälle kyllästymiseen tai ainakin flunssan parantumiseen asti. Jos haluat keitosta ekstrakermaista, voit lisätä vegaanista tuorejuustoa kattilaan tai annokseen (esim. 1 rs Oatly påMackania koko kattilalliseen keittoa tai nokare kulholliseen). Me laitoimme keittoon lisäksi hiukan (n. 1 tl) ravintohiivahiutaleita tuomaan umamia ja vastaavasti unohdimme lisätä maissin.


Vegetarian Butcherin salaattisuikaleita löytyy sekä kaupan kylmähyllystä että pakastealtaasta. Hintaa on vähän enemmän kuin pienellä paketilla kanasuikaleita ja pakkauskin on toki pienempi. Paketti (160 g) suikaleita riittää kuitenkin ihan yhtä hyvin kuin kaksinkertaisen kokoinen paketti kanaa niin salaattiin kuin tähän keittoonkin.

14.11.2017

Tuliset kukkakaaliwingsit

Maistettuamme Vegånia-festareilla ihania vegaanisia wingsejä (eli siipisiä kuten niitä suomeksi on ollut perinteisesti tapana nimittää) päätimme kokeilla niiden valmistamista itse. Krotin hiljattain hankkimasta Vegaanimättöä-kirjasta löytyikin ohje kukkakaaliwingsien valmistamiseen. Wingsien kaveriksi teimme vegaanista majoneesia. Reseptitestaukseen osallistui ydinporukkamme lisäksi myös toveri Naakkuli.


Kukkakaaliwingsit uunissa 

1 iso kukkakaali 
Taikina:
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl savupaprikajauhetta
¼ tl cayennepippuria
½ tl suolaa 
Wings-kastike:
1 dl Texas Pete tms. hot wings -kastiketta
½ dl vegaanista margariinia 
Paloittele kukkakaali sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita taikina-ainekset keskenään. Dippaa kukkakaalin palaset taikinaan ja asettele väljästi uunipellille leivinpaperin päälle. 
Paista uunissa 225 asteessa 25 minuuttia, käännä kerran paistamisen aikana.
Sulata margariini ja sekoita siihen wings-kastike. Voitele wingsit kastikkeella. Paista vielä 5 minuuttia. Valmistele sillä välin majoneesidippi (ohje alempana).

Resepti on Vegaanimättöä-kirjasta, kypsennysohje Chocochili-blogista. Taikinasta tulee tämän reseptin mukaan toteutettuna hiukan löysää, joten vehnäjauhoa voisi laittaa vähän enemmänkin. Jos haluat miedompia wingsejä, käytä vähemmän hot wings -kastiketta ja enemmän margariinia. Uppopaistamalla, kuten kirjassa neuvotaan, wingseistä tulisi varmasti rapeampia kuin uunissa, mutta näin ne ovat vähärasvaisempia.




Vegaaninen chilimajoneesi 
1 dl soijamaitoa
3 dl rypsiöljyä
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl sinappia esim. Dijon
½ tl suolaa
ripaus cayennepippuria
Texas Pete tms. hot wings -kastiketta maun mukaan 
Mittaa soijamaito tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Kaada öljy joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää etikka ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Ohenna majoneesia tarvittaessa vedellä tai soijamaidolla. Majoneesi paksuuntuu jääkaapissa.

Tämäkin resepti on Vegaanimättöä-kirjasta mutta hot wings -kastikkeella maustettuna. Me käytimme makeutettua soijamaitoa, mutta sen makeus maistui lopputuloksessa, joten majoneesin tekoon kannattaa ehkä käyttää makeuttamatonta.



Varpuslintu ja Naakkuli kohtasivat heti maistelun aluksi erään merkittävän ongelman: tuliset wingsit olivat heille aivan liian tulisia. Molemmat yrittivät urheasti selviytyä annoksestaan, mutta tiukkaa teki. Onneksi vähemmän tulinen majoneesi kuitenkin taittoi pahinta poltetta. Tämä resepti sopii parhaiten siis tulisen chiliruoan ystäville.

Kukkakaaliwingsien koostumus todettiin oikein mukavaksi. Vaikkeivät uunissa valmistetut olleet yhtä rapeita kuin Vegåniassa nautitut uppopaistetut, oli pinta kuitenkin mukavan rapsakka. Sisältä herkku oli pehmeää, kuten kypsennetyllä kukkakaalilla on tapana. Makukin oli selkeästi kukkakaalin, vaikka voimakas kuorrutus toikin siihen oman lisänsä.

Vegaaninen majoneesi sai kiitosta kaikilta, ja se toimi tosi hyvin dippinä wingseille. Koostumus oli oikein onnistunut. Varpuslinnun, Naakkulin ja Krotin mielestä myös maku oli oikeastaan täydellinen, eivätkä he huomanneet eroa vanhanaikaiseen majoneesiin. Lilla Millan mielestä majoneesissa oli makeutetun soijamaidon käyttämisestä johtuen omituinen makea sivumaku. Vaikka majoneesissakin oli chiliä, se ei kuitenkaan ollut kenenkään mielestä mitenkään liian polttavaa.

Totesimme yhteistuumin, että nämä kukkakaaliwingsit (ehkä kuitenkin hiukan vähemmän tulisena versiona) ja majoneesi menevät oikein mainiosti perinteisten siipisten tapaan mukavana, täyteläisen mausteisena sormiruokana vaikkapa illanvietoissa. Plussana näissä on kanawingseihin verrattuna vähäisempi rasvapitoisuus, ja onhan kukkakaali tunnetusti terveellistä.

31.10.2017

Mehevä ja herkullinen omenapiirakka


Mitä leipoisi, jos kaapista löytyy iso kasa herkullisia suomalaisia omenoita mutta ei maitoa eikä yhden yhtä kananmunaa? Vegaanista omenapiirakkaa tietysti! Vegaanisen leivonnan maailmaan sukeltaminen on johtanut Lilla-Millan ja Samin kaksihenkisessä perheessä lisääntyneeseen herkutteluun, kun leipomuksia varten ei tarvitse varata kaappiin kananmunia tai maitotuotteita. Tämän omenapiirakan ohjeen nappasimme Gastro Pahalapsi -ruokablogista ja muokkasimme sitä lisäämällä taikinaan omenaa, jotta lopputulos olisi mahdollisimman mehevä.



Vegaaninen omenapiirakka 


Taikina:
200 g sokeria
210 g vehnäjauhoja
70 g perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 maustemitta vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljasokeria)
(kanelia)
2,5 dl kauramaitoa
75 g margariinia
2 kirpeää pientä omenaa raastettuna 
Päälle:
6 kirpeää pientä omenaa
sokeria
kanelia 
Rasvaa kookas irtopohjavuoka. Sulata margariini (tai käytä juoksevaa margariinia, kuten me laiskat). Raasta kaksi omenaa karkeaksi raasteeksi. 
Sekoita keskenään kuivat aineet ja kaada joukkoon kauramaito (me käytimme iKaffea sen täyteläisen koostumuksen vuoksi) ja margariini. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Sekoita viimeiseksi joukkoon omenaraaste. Kaada taikina voideltuun vuokaan. 
Pilko kuusi omenaa sopiviksi suupaloiksi. Sekoita omenanpalojen joukkoon maun mukaan sokeria ja kanelia. Kaada omenat taikinan päälle. 
Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.



Alkuperäisen ohjeen mukaan omenapiirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta me itseasiassa pidimme siitä eniten uunituoreena, ehkäpä omenaraasteen tuoman kosteuden takia. Piirakka oli mehukas ja todella hyvänmakuinen. Jälkikäteen tosin huomasimme, että itse taikinaankin olisi kannattanut lisätä kanelia tuomaan makua, joten lisäsimme senkin ohjeeseen.

Teimme omenapiirakan lisukkeeksi vaniljakastiketta Ruokailo-blogin reseptillä (myös iKaffesta), mutta sen mausta emme kauheasti pitäneet. Maku kylläkin parani jääkaapissa, ja seuraavana päivänä kastike oli piirakan kanssa jo ihan mukiinmenevää. Itse omenapiirakka taas oli oikein onnistunut ja suosittelemme reseptiä kaikille!