30.11.2017

Vegaaninen kanakeitto


Meistä kukin on joutunut tämän syksyn aikana niin monen flunssan riepottelemaksi, ettei sellaista määrää olisi toivonut koko porukalle yhteensäkään. Onneksi kanakeitto on helppo ja ennen kaikkea herkullinen parannuskeino flunssaan – ainakin elokuvissa. No, kanakeitto sinänsä ei ole tietenkään tämän blogin linjan mukaista ruokaa, mutta jääkaapista löytyneet Vegetarian Butcherin salaattisuikaleet (Salad Chunks) houkuttelivat kokeilemaan, miten kanakeitto taipuu vegaaniseksi.


Olimme käyttäneet suikaleita aiemmin nimenomaan salaatissa ja huomanneet niiden olevan siitä ihmeellisiä, että hyvin maustettuina ne ihan todella maistuvat kanalta. Ne myös näyttävät aivan kanalta, mutta vielä makua ja ulkonäköä hämmentävämpää on suikaleiden koostumus – ne tuntuvatkin ihan kanalta. On melkein vaikea uskoa, etteivät ne ole kanaa.


Keitossa suikaleet osin menettivät kanaisan makunsa ja soija tuli esiin. Vaikka emme varsinaisesti ole soijan ominaismaun suurimpia faneja, tämä seikka ei haitannut lämpimän mausteisessa, jopa vähän tulisessa keitossa. Soija maistui sen hetken, kun palanen osui kohdalle, mutta hävisi pian kookoksen, inkiväärin ja chilin alle.

Suikaleiden rakenne ja ulkonäkö pysyivät keitossa erehdyttävän paljon kanaa muistuttavina, mutta soijan maun takia emme kuitenkaan suosittele tämän keiton kokeilemista ihan vannoutuneimpien lihansyöjien huijaamiseen. Vaan miksi pitäisikään – keitto kun maistuu mainiolta ilmankin kanaa.


Vegaaninen vastine kanakeitolle
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota

160 g The Vegetarian Butcher Salad Chunks
öljyä paistamiseen

3-4 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 pieni parsakaali
1 paprika
1 sipuli
n. 1 dl makeaa maissia

1 tlk (à 400 ml) kookosmaitoa
1 tl kurkumaa
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria
inkivääriä
cayennepippuria tai muuta chiliä oman maun mukaan
suolaa tarvittaessa

Pilko kasvikset pieniksi paloiksi. Kiehauta vesi, ja lisää kasvisliemikuutiot, porkkana ja kukkakaali pataan porisemaan. Paista Vegetarian Butcher -salaattisuikaleet öljyssä. Kun porkkana ja kukkakaali alkavat kypsyä, heitä sekaan paprika ja sipuli. Pilko paistetut suikaleet pienemmiksi kuutioiksi. Jos käytät tuoretta inkivääriä, pilko sekin. Lisää keittoon kookosmaito, parsakaali, maissi, inkivääri ja pilkotut salaattisuikaleet. Mausta. Kun kasvikset ovat kypsiä, tarkista vielä maku, ja lisää mausteita ja suolaa tarvittaessa.

Tällä reseptillä saat noin kaksi litraa valmista keittoa – siitä riittää kahdelle syöjälle kyllästymiseen tai ainakin flunssan parantumiseen asti. Jos haluat keitosta ekstrakermaista, voit lisätä vegaanista tuorejuustoa kattilaan tai annokseen (esim. 1 rs Oatly påMackania koko kattilalliseen keittoa tai nokare kulholliseen). Me laitoimme keittoon lisäksi hiukan (n. 1 tl) ravintohiivahiutaleita tuomaan umamia ja vastaavasti unohdimme lisätä maissin.


Vegetarian Butcherin salaattisuikaleita löytyy sekä kaupan kylmähyllystä että pakastealtaasta. Hintaa on vähän enemmän kuin pienellä paketilla kanasuikaleita ja pakkauskin on toki pienempi. Paketti (160 g) suikaleita riittää kuitenkin ihan yhtä hyvin kuin kaksinkertaisen kokoinen paketti kanaa niin salaattiin kuin tähän keittoonkin.

14.11.2017

Tuliset kukkakaaliwingsit

Maistettuamme Vegånia-festareilla ihania vegaanisia wingsejä (eli siipisiä kuten niitä suomeksi on ollut perinteisesti tapana nimittää) päätimme kokeilla niiden valmistamista itse. Krotin hiljattain hankkimasta Vegaanimättöä-kirjasta löytyikin ohje kukkakaaliwingsien valmistamiseen. Wingsien kaveriksi teimme vegaanista majoneesia. Reseptitestaukseen osallistui ydinporukkamme lisäksi myös toveri Naakkuli.


Kukkakaaliwingsit uunissa 

1 iso kukkakaali 
Taikina:
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl savupaprikajauhetta
¼ tl cayennepippuria
½ tl suolaa 
Wings-kastike:
1 dl Texas Pete tms. hot wings -kastiketta
½ dl vegaanista margariinia 
Paloittele kukkakaali sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita taikina-ainekset keskenään. Dippaa kukkakaalin palaset taikinaan ja asettele väljästi uunipellille leivinpaperin päälle. 
Paista uunissa 225 asteessa 25 minuuttia, käännä kerran paistamisen aikana.
Sulata margariini ja sekoita siihen wings-kastike. Voitele wingsit kastikkeella. Paista vielä 5 minuuttia. Valmistele sillä välin majoneesidippi (ohje alempana).

Resepti on Vegaanimättöä-kirjasta, kypsennysohje Chocochili-blogista. Taikinasta tulee tämän reseptin mukaan toteutettuna hiukan löysää, joten vehnäjauhoa voisi laittaa vähän enemmänkin. Jos haluat miedompia wingsejä, käytä vähemmän hot wings -kastiketta ja enemmän margariinia. Uppopaistamalla, kuten kirjassa neuvotaan, wingseistä tulisi varmasti rapeampia kuin uunissa, mutta näin ne ovat vähärasvaisempia.




Vegaaninen chilimajoneesi 
1 dl soijamaitoa
3 dl rypsiöljyä
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl sinappia esim. Dijon
½ tl suolaa
ripaus cayennepippuria
Texas Pete tms. hot wings -kastiketta maun mukaan 
Mittaa soijamaito tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Kaada öljy joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää etikka ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Ohenna majoneesia tarvittaessa vedellä tai soijamaidolla. Majoneesi paksuuntuu jääkaapissa.

Tämäkin resepti on Vegaanimättöä-kirjasta mutta hot wings -kastikkeella maustettuna. Me käytimme makeutettua soijamaitoa, mutta sen makeus maistui lopputuloksessa, joten majoneesin tekoon kannattaa ehkä käyttää makeuttamatonta.



Varpuslintu ja Naakkuli kohtasivat heti maistelun aluksi erään merkittävän ongelman: tuliset wingsit olivat heille aivan liian tulisia. Molemmat yrittivät urheasti selviytyä annoksestaan, mutta tiukkaa teki. Onneksi vähemmän tulinen majoneesi kuitenkin taittoi pahinta poltetta. Tämä resepti sopii parhaiten siis tulisen chiliruoan ystäville.

Kukkakaaliwingsien koostumus todettiin oikein mukavaksi. Vaikkeivät uunissa valmistetut olleet yhtä rapeita kuin Vegåniassa nautitut uppopaistetut, oli pinta kuitenkin mukavan rapsakka. Sisältä herkku oli pehmeää, kuten kypsennetyllä kukkakaalilla on tapana. Makukin oli selkeästi kukkakaalin, vaikka voimakas kuorrutus toikin siihen oman lisänsä.

Vegaaninen majoneesi sai kiitosta kaikilta, ja se toimi tosi hyvin dippinä wingseille. Koostumus oli oikein onnistunut. Varpuslinnun, Naakkulin ja Krotin mielestä myös maku oli oikeastaan täydellinen, eivätkä he huomanneet eroa vanhanaikaiseen majoneesiin. Lilla Millan mielestä majoneesissa oli makeutetun soijamaidon käyttämisestä johtuen omituinen makea sivumaku. Vaikka majoneesissakin oli chiliä, se ei kuitenkaan ollut kenenkään mielestä mitenkään liian polttavaa.

Totesimme yhteistuumin, että nämä kukkakaaliwingsit (ehkä kuitenkin hiukan vähemmän tulisena versiona) ja majoneesi menevät oikein mainiosti perinteisten siipisten tapaan mukavana, täyteläisen mausteisena sormiruokana vaikkapa illanvietoissa. Plussana näissä on kanawingseihin verrattuna vähäisempi rasvapitoisuus, ja onhan kukkakaali tunnetusti terveellistä.